torstai 8. syyskuuta 2011

Miksi Reilu kauppa?

Minä uskon, että yksikin ihminen voi vaikuttaa valinnoillaan. Siksipä Reilun kaupan slogan " Maailma muuttuu ostos kerrallaan" vetoaakin niin paljon minuun. Minusta se ei kehota kerskakuluttamaan vaan kuluttamaan järki päässä.


Koskapa tämä on ruokablogi, keskityn tässä postauksessa Reilun kaupan elintarvikkeisiin. Reilun kaupan elintarvikkeet: hedelmät, kahvi, tee, kaakao, viini ja  pähkinät ovat kaikki sellaisia, jota ei Suomessa kasvateta. Kuitenkin suomalaiset käyttävät näitä elintarvikkeita massiivisia määriä, niin miksei siis valitsisi niistä sitä eettisempää vaihtoehtoa? Myös hunajaa suomalaiset kuluttavat enemmän kuin mitä Suomessa pystytään tuottamaan ja Reilun kaupan sokeri on suurimmaksi osaksi täysruokosokeria, jota ei tietääkseni valmisteta Suomessa.

Reilun kaupan järjestelmä tarjoaa tuottajayhteisöille Reilun kaupan takuuhinnan, joka takaa kestävän tuotannon kustannukset sekä hyvän toimeentulon vaikka maailmanmarkkinahinnat putoaisivatkin. Tämän lisäksi tuotteista saa Reilun kaupan lisää, jonka viljelijät pystyvät käyttämään koko yhteisön hyväksi itse päättämäänsä tarkoitukseen: koulujen, sairaaloiden ja kaivojen rakentamiseen, koulutukseen, terveydenhoitoon, pienlainoihin.

Näiden lisäksi minulle tärkeä asia on se, että myös ympäristö on otettu huomioon ja tuholaismyrkkyjen käyttöä säännöstellään ja pidetään minimissä. Myös suuri osa elintarvikkeista alkaa olla jo myös luomua Reilun kaupan lisäksi. Minä arvostan puhdasta ruokaa.

Myös yksi erittäin tärkeä asia on se, että lapsityövoimaa ei hyväksytä. Lapsityövoima on oikeastaan aika huono termi, parempi olisi orjatyövoima. Lapsityövoima-sana herättää joissakin ihmisissä kummallisia reaktioita: sitä ajatellaan, että siellä se pikku Marcello auttaa vähäsen äiskää ja iskää koko perheen yhteisellä tilalla. Ja mitäs ne lapset muutakaan siellä syrjäisessä kolkassa tekisivät? Ja pitäähän niiden lasten ansaita elantonsa, on se kovaa elämää siellä kehitysmaissa. Ja kyllähän Suomikin rakennettiin lapsityövoimalla, kyllähän ne mukulat keräsivät marjoja ja sieniä ja kaitsivat sisaruksiaan.

Ei. Lapsityövoimalla tarkoitetaan pääasiassa täyttä orjatyövoimaa, ihmiskauppaa ja hengenvaarallisia työoloja. Kyseessä ovat epäinhimillisen pitkät ja raskaat työpäivät, pahoinpitely ja tuskinpa ne lapset siitä mitään rahaakaan saavat. Lapsen työtä on koulu sekä leikkiminen. Tässä maailmassa lapsi saa olla hyvin vähän aikaa lapsi ja sekin vähä joskus riistetään pois.

Tässä siis muutamia syitä siihen, miksi me kannatamme Reilua kauppaa.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus :). Jos joku joskus kysyisi, että miksi, niin nämä ovat kyllä oikein hyviä perusteluja esitettäväksi. Minäkin uskon siihen, että juuri ne pienet arkipäivän valinnat voivat vaikuttaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :) Nyt olet sitten valmistautunut, jos joku kysyy ;)

    VastaaPoista